Shamanismia vai noituutta?

Sanat shamanismi tai shamaani eivät ole sanoja, jotka olisivat olleet suomalaisten käytössä ennen kristinuskon saapumista. Sana shamaani tulee siperialaisen evenki-kielen sanasta ’sha-man’, joka tarkoittaa ”hän joka tietää” tai ”hän joka näkee”. Sanaa on pitkään käytetty tutkimuksissa viittaamaan myös muiden kulttuurien vastaaviin toimijoihin. Länsimaisten tieteentekijöiden kautta se on levinnyt yleissanaksi kuvaamaan tämänkaltaista toimintaa ympäri maailman. Shamanismissa ei ole -ismistä huolimatta kyse uskonnosta, uskomusjärjestelmästä tai uskomisesta, vaan luottamuksesta henkiin ja henkimaailman kokemisesta. Sen pohjalla on animistinen maailmankuva, joka tarkoittaa sitä, että kaikki täällä on yhteydessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa - kaikessa on henki. Shamanismissa olemme tästä tietoisia ja elämme sen mukaisesti.

Kristinuskon myötä paljon vanhasta perinnöstämme, juuristamme katosi tai piilotettiin. Se kaikki elää kuitenkin tässä Maassa, Luonnossamme ja hitunen siitä on säilynyt myös ihmisten muistissa ja kerätyissä arkistoissa.

Shamanismi sana herättää ristiriitaisia ajatuksia myös minussa, vaikka sitä olenkin vuosikymmeniä käyttänyt. Haluaisin vaihtaa sen toiseen, mutta sopivaa suomalaista sanaa, jonka kaikki ymmärtävät oikein on vaikeaa löytää nykykielestämme. Sanoja on kadonnut ja jotkin sanat ovat saaneet nykyajassa uudenlaisia merkityksiä. Monet sanat kuten näkijä, tietäjä tai parantaja eivät täydellisesti kuvaa sitä, mitä teen. Shamanismi ei ole pelkästään näkijyyttä. Shamanistisella näkemisellä ei myöskään tarkoiteta vain visuaalista näkemistä, vaan muitakin aistimuksia, tuntemista, tunteita, kehollista kokemista, sanoja, tietämistä. Tietäjä on uudempaa perua ja siihen liittyy erityisesti sanoilla parantaminen ja loitsuperinne, synnyt. Ja parantajuus taas voi ottaa hyvin monia erilaisia muotoja. Meillä on ollut myös esimerkiksi itkijöitä, kylvettäjiä, saunottajia, jäsenkorjaajia... joilla kaikilla on ollut oma parantajuuteen liittyvä toimenkuvansa.

Myös noita on vanha suomalainen sana. Sitä on alunalkaen käytetty suomensukuisten kansojen alueella shamanistisia, ekstaattisia tekniikoita työssään käyttävien henkilöiden nimenä. Kaikki nykyisin noidaksi itseään kutsuvat eivät kuitenkaan matkaa henkimaailmaan hakemaan neuvoja tai parannusta, mikä nähdään tämän päivän kielessämme enemmänkin shamaanin tehtävänä. Monelle noita-sana yhdistyy kristinuskon perinnön vuoksi myös johonkin pahaan tai epämiellyttävään.

Noita sanaan liitetään myös helposti sanat pakana tai pakanallisuus, joita molempia vierastan. Pakana ei sanana mielestäni kuvaa sitä syvyyttä ja historiaa, josta noituudessa on kysymys, vaan jättää luontolähtöiset maailmankatsomukset vain kristinuskon määrittelemäksi vastakkainasetteluksi. Latinan "paganus" tarkoittaa maalaista, maaseudun asukasta. Kristinusko levisi ensin kaupunkeihin, joten maaseudun asukkaat pysyivät pisimpään poissa uuden uskonnon piiristä. Siksi tämä sana jäi käyttöön kuvaamaan luonnonuskontojen harjoittajia. Me emme siis olleet ennen kristinuskoa pakanoita. Raamatun Vanhassa testamentissa sana tarkoittaa Israelin kansalle vierasta kansaa tai heimoa, joka noudattaa sellaisia tapoja ja uskomuksia, jotka Jumala on omalta kansaltaan kieltänyt.

Miksi käyttäisin itsestäni sanaa, jonka tarkoituksena on ollut vain erottaa muiden, usein vanhempien maailmankatsomusten edustajat kristityistä tai juutalaisista? Tämä vastakkainasettelu on toki ollut tosi vuosisatoja, mutta onko sitä enää tarpeen korostaa? Olisiko aika siirtyä uuteen ajansykliin, jossa vuosisataiset määrittelyt eivät enää rajoita meitä? Haluammeko todella yhä olla niin kiinnittyneinä tähän historiaan? Tämä jatkumo pitää meidät kiinni myös kaikessa siinä väkivallassa, joka sisältyy nykypäivänkin yhteiskunnan rakenteisiin. Se pitää meidät kiinni tässä Maata hyväksikäyttävässä systeemissä.

Ehkä haluni onkin ilmaista: olen noita, mutta en ole pakana. Suomenkielen noitaa vastaava sana löytyy niin karjalan, vepsän, vatjan, viron kuin liivinkin kielistä. Se on vahvasti meidän oma sanamme toisin kuin latinan sana paganus tai tieteentekijöiden shamanismi. Ennen kristinuskon saapumista juuri noidat ovat olleet henkilöitä, jotka ovat toimineet yhteisön muistina ja seremonioiden sekä rituaalien ylläpitäjänä. Yksi osa heidän sieluaan on tarvittaessa matkannut henkimaailmaan hakemaan neuvoja ja parannusta. Shamaanimatkan sijaan voisimmekin puhua sielunmatkasta. Näillä matkoilla noidalla on aina apunaan henkiauttajansa.

Se opetus, jota olen vuosia sitten saanut ihmisiltä, on kulkenut shamanismin nimellä. Tärkeimmän opetuksen olen kuitenkin saanut ja saan hengiltä ja tältä elämältä, jota elän. Onkin aika irrottautua sanoista, jotka eivät enää tunnu omiltani ja kuulla, kuinka Maa puhuu, Luonto puhuu, henget puhuvat.

Ystäväni löysi jo useampia vuosia sitten sanan lovinoita, joka löytyy muutamista vanhoista lähteistä. Aivan kuten hän, koen tämän sanan tulevan merkitykseltään hyvin täsmällisesti kosketuksiin sen kanssa, mitä työssäni teen. Lovinoita - loveen lankeava noita, on noita, joka matkaa henkimaailmaan pyytämään neuvoa ja apua henkiauttajiltaan. Se erottaa kauniilla tavalla tämän erityisen tehtävänkuvan muusta nykynoituudesta. Noituus ei ole minulle mustia vaatteita tai raskasta musiikkia, jotka monesti nousevat ulkoisina piirteinä esiin nykynoidissa. (Pahoittelut, näissä ei sinänsä ole mitään vikaa, eivät vain puhuttele minua : ) Noitana elän osana tätä koko kaikkeuden kattavaa verkostoa. Tunnen, miten sen säikeet yhdistyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Minun noituuteen kuuluvat rajalla kulkeminen, näkeminen, tietäminen, maayhteys, rumpu, laulu, tanssi, syklisyys, ajan säikeet, unet, sielun eheyttäminen, esivanhemmat, kasvien voima, tasapainoon saattaminen, elämä ja kuolema, elementit, luomisvoima, seremoniat, rituaalit sekä matkaaminen henkimaailmaan ja tätä kautta tapahtuva parantaminen. Myös sana papittareus puhuttelee minua. Koen sen olevan erityisesti pyhän näkyväksi tekemistä yhteisölle. Pyhyys ja yhteisön palveleminen kuuluvat toki myös noitana olemiseen.

Pyrin vähitellen uudistamaan sivujeni tekstejä niin, että lukija pystyisi ymmärtämään, että kysymys on siitä, mistä olemme oppineet puhumaan shamanismina, mutta sanat noituus ja lovinoituus, korvaisivat ainakin suurelta osin shamanismi-sanan. Tämä on ollut mielessäni jo kauan. Nyt vihdoin on aika käydä toimeen ja näyttäisi siltä, että muutoksen tekemiseen on avautunut aikaa. Muutos on suuri. Varmasti menee hetkinenkin, että sivujeni tekstit ottavat uuden muotonsa. Tällä muutoksella haluan luoda pienen eheyttävän säikeen verkostoon.

Arvostetaan omaa perintöämme ja kieltämme. On aika kuulla, mitä Maalla on sanottavaa, kuinka Luontomme meille puhuu, ja antaa luomisvoimamme tehdä tämän näkyväksi.