top of page
Luova Polku | Hanna Ojanen
Minun polkuni
Olen ollut niin kauan kuin muistan hyvin herkkä kokemaan ja näkemään maailman sekä ihmiset, joita täällä kohtaan. Hyvin pitkään tämä aiheutti minulle lähinnä sulkeutumista, tahdottomuutta ja pelkoa osallistua. Onneksi minulle annettiin mahdollisuus tuoda voimakasta eläytymiskykyäni esiin musiikin, kuvataiteen ja kirjoittamisen kautta. Mutta hyvin hyvin kauan pidin kaiken sisäiseni piilossa. En uskaltanut. Pysyttelin hiljaa ja sulkeutuneena. Kun olin jo noin 30-vuotias ja elämä oli ehtinyt riepotella minua monin tavoin, sain kuulla shamanistisista kursseista. Kiitän tästä sen aikaista kumppaniani. Koskaan emme voi tietää millaisia merkityksiä kohtaamisemme kantavatkaan mukanaan. Olin ollut aina kiinnostunut luonnossa olemisesta, hoitavista kasveista, kivistäkin, lauluista, historiasta, perinteistä. Olin oppinut hoitamaan itseäni taiteilla, käsin tekemisellä, musiikilla, omalla äänelläni, luonnossa olemisella, liikkeellä. Viimeiset vuodet olin tutkinut kansanperimätietoa ja miettinyt, mikä olisi minulle sopivin lähestymistapa elävöittää tätä kaikkea, mikä minua todella ja aidosti kiinnosti. Tunsin, että oli aika astua rajojeni ylitse. Oli aika näyttää kuka olen, mutta edelleen vain pelkäsin. Melkein samaan aikaan, kun päädyin ensimmäiselle shamanismikurssille, aloitin myös fytoterapiaopinnot Frantsilassa. Lisäksi jouduin auto-onnettomuuteen, jonka yhteydessä ensimmäistä kertaa näin edeltä, mitä tulee tapahtumaan. Myös aivan erityisiä unia annettiin minulle näihin aikoihin. Nämä kaikki asiat yhdessä saattelivat alkuun polkua, jota olen viimeisimmät vuoteni kulkenut.
Shamanismikurssi oli minulle todella voimakas ja käänteentekevä. Työskentely näillä tekniikoilla oli paitsi helppoa ja luonnollista myös hyvin voimakasta. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni kokemuksen siitä, kuinka kaikki osaset minussa oikeasti kuuluvat samaan palapeliin. Tästä alkoi hyvin intensiivinen työskentely, joka edelleenkin jatkuu. Aloitin shamanistisen polkuni kulkemisen Christiana Harlen ja Jaana Kourin ohjauksessa. Tästä olen hyvin kiitollinen. Olen vähitellen, pieni askel kerrallaan myös uskaltautunut tulla näkyväksi. Erityisesti kiitän Christianaa ja Jaanaa siitä, kuinka vahvasti he ovat ohjanneet siihen, että tärkeintä kaikesta on kuitenkin kulkea oman henkimaailman opastuksessa luottaen siihen tietoon, jota oppaat meille välittävät. Meillä jokaisella on täällä oma polkumme ja omat vahvuutemme. Tämän tuen antamiseen pyrin itsekin ohjatessani kursseja ja tehdessäni hoitotyötä. Itseni kanssa olen tehnyt suurimman työn juuri näkyväksi tulemisessa. Polkuni on ollut täynnänsä omien pelkojen ja rajojen kohtaamista ja ylitystä. Nyt tässä hetkessä voin jo olla kiitollinen siitä, kuinka saan käyttää tätä kaikkea läpikäymääni ja niitä kaikkia ominaisuuksia, joita minulla on, voimavarana työskentelyssäni. Ohjaajana ja hoitajana saankin yleensä palautetta juuri lempeydestäni ja hyväksyvyydestäni. Tässä ajassa voin hyvin saadessani olla rehellisesti ja näkyen yhtä aikaa herkkä ja voimakas. Elämän ei tarvitse olla ainoastaan helppoa ollakseen hyvää ja kaunista. Voimme oppia kaikesta ja kääntää kokemuksemme voimavaraksi.
Nyt olen kulkenut shamanismin parissa jo kaksi vuosikymmentä. Teen shamanistista hoitotyötä ja seremonioita sekä ohjaan kursseja ja rumpupiirejä. Työskentelyni keskiössä ovat vahva ja elävä yhteys henkimaailmaan, animismi ja siitä kumpuava luontoyhteys sekä luovuus. Tärkeimpinä työvälineinä toimivat shamanistinen näkeminen, rumpu, ääni ja yrtit. Elämääni ovat myös koko aikuisuuteni ajan rytmittäneet neljän lapseni syntymät ja kasvu. Olen hyvin kiitollinen kaikesta siitä, minkä lapseni ovat minulle opettaneet. Samoin olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä, jonka olen matkallani kohdannut. Toiset ovat kulkeneet kanssani hetken, toisten kanssa olen jakanut paljon. Kiitos teille jokaiselle asioista, joita olette minulle näyttäneet. Olen kauttanne saanut nähdä niin monia puolia ihmisenä olemisesta. Olette jokainen tukenani tässä työskentelyssä.
RTV esittää: Juhan juttusilla Hanna Ojanen | Kesto 54:35
RTVn yölähetyksessä Hanna Ojanen | Kesto 3:13:42
bottom of page