Tarinoiden lähteet

Oletko pohtinut, millaisessa tarinassa sinä elät?

Ihminen on kuin tarina tai laulu - erityinen, muuntuva ja kuitenkin syklinen.

Viime vuosien aikana, olen kokenut koko ajan vahvemmin, että ihmisyyden ytimessä ovat tarinat ja niiden myötä tarinankerronta ja laulaminen. Laulujen ja tarinoiden kautta punoutuu kudos, jonka osana oleminen luo merkityksen olemassaolollemme. Samankaltaiset tarinat kumpuavat esiin vuosituhannesta toiseen meidän kauttamme. Me ihmiset olemme Maan muisti. Kun löydämme polun tarinoiden lähteelle, vie se meidät samalla ihmisyyden äärelle.

Miten elvyttää laulujen ja tarinoiden lähteet? Ne tuntuvat yhtä sotkeutuneilta kuin luontomme lähteet.

Unet eivät valehtele meille. Parhaimmillaan olemme niiden aikana auki ihmisyydelle ja maailmankaikkeuden tiedolle ilman sisäisesti suljettuja kerrostumia. Unet ja näyt voivat nostaa pelkomme esiin, mutta siinäkin ne toimivat viisauden lähteenä, jos niiden kertoman tarinan meistä itsestämme - muistoistamme, tunteistamme - uskaltaa ottaa vastaan. Unen ja valveen syklisyys ja punoutuminen yhteen on polku, jota on mielenkiintoista kulkea. Siihen voi yhdistyä kauniiksi kudelmaksi myös yhteys toisiin tasoihin - henkimaailmaan. Toisinaan riittää vain, kun seuraa syvän unen jättämää jälkeä ja antaa sen hienovaraisesti koskettaa valvetilaa, sitoen siihen unen tunnusta jääneen säikeen.

Yhtenä avaimena toisten tasojen ja unimaailman kanssa kulkemiseen voi toimia yhteys luontoon. Toisinaan luonnossa kulkeminen on kuin uni: puiden hidas rytmi, maan hengitys, säätilojen vaihtelut, aallot pimeässä, ruoho tuulessa - luonnonmerkkien lukeminen. Luonto voikin elvyttää kokemustamme elämästä lauluna tai tarinana. Yhteys luontoon voi myös auttaa meidät uneen, kun olemme uupuneita. Paljainjaloin kävely tai vaikkapa puun kanssa oleminen kuljettaa meidät lempeästi ylitse uupumuksen ja luo tilaa levolle ja syvemmälle unelle. Ja näin löydämme takaisin polulle, joka vie tarinoiden lähteelle.

Luonto opettaa meille läsnäoloa. Laulut ja tarinat taas kutovat elämämme langat merkitykselliseen muotoon. Merkityksellisyyden äärellä voimme kokea myös pyhän. Ennen, ei kovinkaan kauan sitten, jokaisella talolla oli oma pyhä puunsa. Ehkä meille kaikille olisi tässäkin ajassa hyväksi istuttaa oma puu, josta huolehtisimme ja joka huolehtisi meistä, tukisi uniamme ja muodostaisi pyhän, merkityksellisen paikan.

Läsnäolon kautta voimme tunnistaa luonnon pyhät paikat, vanhatkin. Voimme tunnistaa paikat, joissa Maan voima on suuri. Voimme jälleen antautua osaksi paikkojen syklisyyttä rituaalien kautta, paikan pyhittämisen ja kunnioittamisen kautta.

Löysimme Kuun sisarten kanssa läheltä Aurajoen vartta vanhan, pyhän paikan. Kuppikivet olivat sammalen alla piilossa alttarimaisella kivellä. Tunnustelimme pehmeää ikivihreyttä ja havaitsimme erityisen muodostelman, johon kupit oli kaiverrettu. Annoimme näkyjen nousta, tutkien näin yhdessä paikan voimaa ja merkitystä. Paikka on yhä elossa. Se on säilyttänyt kaiken siellä tapahtuneen. Paikka muistaa, kantaa muistoja. Muistot ovat maassa, kivissä, puissa. Ne voivat taas herätä eloon tässä hetkessä, tässä ajassa, jos me tunnistamme paikan voiman ja pyhyyden. Miltä tuntuisi saada paikan tarina jälleen elämään ja tulla osaksi sitä - vahvistaa ja kunnioittaa paikkaa uusin seremonioin?

Kuun sisarten kanssa olemme syventyneet muistamiseen, uniin ja näkyihin. Olemme jakaneet niitä ja luoneet niiden punosta myös yhteisesti, tietoisena harjoituksena. Yhdessä esiin nostettu tieto tuntuu todelta; tarinat alkavat elää ja luovat meidän elämämme todellisuuden tasolle merkityksellisyyden verkkoa. Jaettujen unien ja näkyjen kautta me voimme palata osaksi tarinoiden kudelmaa - löytää tapoja tutkia omaa ihmisyyttämme.

Koen tärkeänä kohdata toisemme "ihmisten piireissä" jakaen omaa tarinaamme, omaa lauluamme ja tulla näin merkitykselliseksi osaksi olemassaoloa. Kun olemme lapsia, opettavat laulut ja tarinat meille ihmisyyttä; kun vanhenemme, jäävät meille usein viimeiseksi koskettaviksi asiaksi laulut ja tarinat. Kuinka olla sekä unessa että valveessa avoimesti ja rehellisesti sitä, mitä on? Kuinka olla omana itsenään läsnä myös muille - kohdata ja tulla kohdatuksi? Kuinka luoda elämässään tilaa unille, tarinoille, lauluille, näkymättömälle? Kuinka löytää rohkeus elää omaa tarinaansa, laulaa oma laulunsa?

Tarvitsemme silmiin katsomista, kosketusta, kuuntelua ja kuulluksi tulemista. Ihmisyyden erilaisten puolien näkeminen toistemme kautta avaa meitä tarinoille - omalle tarinallemme ja koko olemisen ihmeelliselle kudelmalle. Jokainen tarina on ainutlaatuinen, merkityksellinen osa kokonaisuutta - kohtaamisen arvoinen. Ja ehkä läsnäolemisen kautta voit tulla kohtaan, jossa eletyn elämäsi sykliä taaksepäin katsoessasi, voitkin kertoa tarinasi aivan uudenlaisella tavalla.

Millainen on sinun elämäsi tarina?