Syväekologia - Ihminen osana luontoa

Kun sataa, mene puun alle suojaan. Sulje silmäsi ja kuule pisarat puiden lehdillä. Miten mielettömän syvä ja runsas onkaan kostean maan tuoksu. Miten virkistävä on jo pelkästään puron ääni. Ja kun juot sen kirkasta vettä, voit tuntea puhdistuvasi kokonaan. Tunnetko maan jalkojesi alla, sen pehmeyden ja kivien ikikovuuden? Miten ihmeellinen on lumihiutaleiden leikki iholla tai oravien yhteinen riemu, kun ne melkein lentävät puusta toiseen, entä omenan yhtäaikainen makeus ja kirpeys. Mikä voima on pakkasen nipistyksessä korvanlehdellä. Millainen on itse kasvattamasi ja huolehtimasi porkkanan maku? Kuinka se ravitseekaan? Entä se kauneus, kun keräät syksyllä talteen siemenen ja näet seuraavan kasvun aikaan, kuinka pieni verso nousee maasta kantaakseen taas pian hedelmää? Ja juuret ja rihmastot - ne kulkevat syvälle maahan luoden verkoston. Tunnetko, kuinka verkosto hengittää yhdistäen kaiken samaan kudelmaan?

Syväekologia on kiinnostanut minua vähintäänkin yhtä kauan kuin noituus ja matkaaminen henkimaailmaan. Sen merkitys on auennut minulle jo hyvin nuorena, vaikka en tuntenutkaan siihen liittyviä termejä tai teorioita. Pohjimmiltaan syväekologia on yhteyttä tähän Maahan oman kehomme kautta. Jos haluamme voida hyvin, on tämän Maankin voitava hyvin. Olemme Maan lapsia.

Syväekologiassa korostuvat eläminen tasapainossa luonnon kanssa, mikä tarkoittaa käytännössä kuluttamisen rajaamista ainoastaan tarpeelliseen tai pidemmälle vietynä ainoastaan välttämättömään. Se on maailmankatsomus, jossa ihminen kuuluu yhteen luonnon kanssa, ja jossa kaiken elämän kunnioitus on tärkeintä. Luonnolla itsessään on arvo, joka ei perustu ihmisen näkökulmaan. Luonnon arvo säilyy, vaikka ihmistä ei olisikaan. Myös ihmisellä on tässä kokonaisuudessa oma luonnollinen arvonsa, mutta se ei oikeuta meitä käyttämään hyväksi luontoa ja muita lajeja, vaan meidän tulee kohdella kunnioittaen kaikkea, mitä Maan verkosto kantaa.

Ihminen on kehittynyt ihmiseksi osana eri lajien ja elinympäristöjen verkostoa. Olemme osa Maata ja sen aineenvaihduntaa. Luonto on synnyttänyt meidät. Maa on äitimme. Koko olemuksemme ihmisinä on tehty aistimaan, kokemaan, tuntemaan ja luomaan merkityksiä suhteessa Maan kudelmaan. Meidän terveytemme on punoutunut yhteen muun luonnon hyvinvoinnin kanssa.

Mutta nyt me tuhoamme myös itseämme omaksumamme yhteiskuntarakenteen kautta. Kun ylikulutamme luontoa, viemme myös itsemme, kehomme ja ainoan kotimme kohti romahdusta.

Ilmastonmuutos ei enää pysähdy. Lajikato ei enää pysähdy. Muutos on tapahtumassa.

Romahdus on jo meneillään. Olemme ylittäneet liikaa kynnyksiä, olemme ylittäneet jopa kaikki itse asettamamme viimeiset raja-arvot. Joka päivä voimme lukea uutisia erilaisista tuhoisista luonnonilmiöistä ja lajien katoamisesta. Paluuta vanhaan ei ole. Jatkuva kasvu on mahdoton ajatus, samoin mielestäni vihreä, kestävä kehitys. Emme voi kehittyä tähän suuntaan pidemmälle, emme edes vihreästi, jos silläkin tähdätään kasvuun. Resurssit eivät riitä. Maa ei voi antaa meille enempää. Eivätkä ihmiset pysty jännittämään itseään enää parempaan suorittamiseen.

Moni hajoaa, moni on jo hajonnut. Sinäkin varmasti tunnet jonkun, joka ei enää jaksa pysytellä mukana näissä eteenpäin puskevissa rattaissa, vaikka itse vielä jaksaisitkin. Ylämäen jälkeen tulee aina alamäki. Joskus alamäki alkaa yllättäen, kun kovasti puskee. Kärryt voivat karata. Joskus huomaa alamäessä, että kärryssä ei olekaan jarruja. Kovassa vauhdissa kärryjen kääntäminen ei ole enää mahdollista ilman kaatumista. Hyppääminen pois kyydistä voi olla kuolemaksi, toisaalta myös kyydissä pysytellessä kärryt saattavat kaatua vain omaan vauhtiinsa ja lopputulos on sama. Emme pääse seurauksia pakoon. Jos me uuvumme matkalla, jatkavatko lapsemme kärryn työntämistä? Toki voi käydä niinkin, että heille ei ole enää edes kärryjä työnnettäväksi tai he kieltäytyvät tehtävästä kokonaan. Ehkä he valitsevat riistämisen sijaan niukkuuden ja tasapainon, yhteyden ja yhteisöllisyyden.

Ihmisen eläminen kohtuullisesti ja niukkuudessa tukevat sitä, että kaikki elämänmuodot saavat kukoistaa. Kukoistaminen on kaiken elävän oikeus, ei ainoastaan ihmisen.

Meidän tulisi elää niukemmin, luoda paikallisia yhteisöjä, opetella jälleen kasvattamaan ruokaamme itse edes pienimuotoisesti, katsoa kohti pienempää eikä aina vain suurempaa, verkostoitua toistemme kanssa myös ilman välittäviä koneita. Olemme opetelleet viime vuosikymmeninä, että maailma on pieni ja ihminen suuri, voimme hallita massiivisia verkostoja teknologiamme avulla. Mitä jos teknologiaverkostoa ei jonain aamuna herätessämme olekaan? Jos jokin kohta pettää?

Myös monet henkisen työn tekijät uskovat omassa elämässään taloudelliseen kasvuun ja menestykseen. Siinä tukevat juuri teknologian verkostot. Jotta menestyisit, on sinun brändättävä itsesi, tehtävä itsestäsi tuote, myytävä itsesi, näyttävä ja kuuluttava isosti. Onko näin todella? Haluatko olla mukana omalta osaltasi tukemassa nykyistä yhteiskuntajärjestelmäämme, jossa vahvat ja rikkaat pyrkivät voittamaan? Koetko sen edistävän Maan tasapainoa tai sitä, että ihmisistä voi kasvaa enemmän ihmisiä? Edistääkö se tasa-arvoa? Saako se meidät elämään yhteydessä Maahan? Että suorittaisimme vähemmän, että eläisimme niukemmin ja maata kunnioittavammin, että laskisimme alas hiukan loivempaa mäkeä tai edes vähän jarrutellen, että osaisimme hidastaa, pysähtyä, aistia, että ehkä vain osaisimme olla - jättää kärryt ja käyttää jalkojamme.

On toiveajattelua, että meidän ei tarvitsisi luopua mistään, että uusi teknologia pelastaa meidät ja Maan siinä sivussa. Meillä on jo tarpeeksi tietoa ymmärtääksemme tämä. Miten herättäisimme koko ihmiskunnan kattavan kunnioituksen ja myötätunnon luontoa, kaikkia sen lajeja kohtaan? Kunnioitus ja myötätunto heräävät, kun ihminen tuntee olevansa yhtä kaiken kanssa. Voimme punoutua osaksi tätä kaikenkattavaa verkostoa, yhteistä tarinaamme Maan kanssa. Voimme oppia uudelleen, kuinka asetumme koko kehollamme, aisteillamme ja mielellämme yhteyteen ja vuorovaikutukseen luonnon kanssa. Näin asetumme jälleen osaksi kollektiivista verkostoa, jonka kautta syntyvät yhteydet, merkitykset ja arvo.

Arne Næssin kehittämät syväekologian periaatteet:

1. Inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän hyvinvointi ja kukoistaminen maapallolla on itseisarvo. Ei-inhimillisen elämän arvo ei riipu sen hyödyllisyydestä ihmisen tarkoituksiin.

2. Myös elämänmuotojen rikkaus ja monimuotoisuus ovat arvoja itsessään, ja ne myötävaikuttavat inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän kukoistamiseen maapallolla.

3. Ihmisillä ei ole oikeutta vähentää tätä rikkautta ja monimuotoisuutta muuten kuin tyydyttääkseen välttämättömät tarpeensa.

4. Pyrkimys ihmiselämän ja kulttuurien kukoistamiseen sekä pyrkimys ihmisten väkiluvun laskemiseen ovat sopusoinnussa keskenään.

5. Nykyinen ihmisen aiheuttama häiriö ei-inhimilliselle elämälle on kohtuuton, ja tilanne on huononemassa nopeasti.

6. Siksi ihmisten toiminnan ja sen perusteiden on muututtava. Muutos vaikuttaa talouselämän, teknologian ja ideologian perusrakenteisiin.

7. Ideologinen muutos on pääasiassa muutosta kohti elämän laadun ja itseisarvon kunnioittamista, ei pitämistä kiinni elintason kohoamisesta. Laadun ja määrän ero tiedostetaan syvällisesti.

8. Kaikilla, jotka hyväksyvät edellä luetellut kohdat, on velvollisuus osallistua suoraan tai välillisesti tämän välttämättömän muutoksen aikaansaamiseen.