"Oli kerran suuri metsä,
sen oksistossa tuuli soi.
Nyt et enää kuulla voi,
kuinka metsä huokaa.
Linnun lennon jälki taivahalla,
lähtisinkö mukaan sen?
Nyt et enää kuulla voi,
kuinka lintu laulaa.
Pehmeä, vihreä sammal jalkain alla,
muistathan sä vielä sen?
Nyt et enää mennä voi
sisään lempeään valoon."
Lumi höyryää kevätmetsässä. Maa sulaa, vapautuu - sulaa usvaksi, jonka läpi aurinko siivilöityy. Kuljen valon ja veden harson läpi kuin toiseen todellisuuteen. Vesi heijastaa virtauksissaan leikkivän valon puiden rungoille ja kiviin. Läpi luonnonpuiston kulkevalla polulla ei näy muita. Metsät ja suot ovat tähän aikaan vuodesta vaikeakulkuisia. Välillä pitkokset hukkuvat veteen ja jääriitteeseen. Sohjoinen lumi pettää jalan alta. Kuusikkojen suojassa on yhä peilikirkasta, mutta neulasten kirjomaa jäätä. Tämä pieni, eheänä säilynyt metsä on riittävän kaukana kaikesta. Vain harva löytää tänne tiensä.
Kulkeminen on hidasta. Luonto ehtii puhua - yhdistyä luontooni. Läsnäolo on jokaisessa askeleessa, hengityksessä. Hiljaisuuden keskellä kuulee, miten jokainen puu vastaa tuuleen omalla äänellään ja kevätpurojen solina ja pulputus muodostavat erilaisten laulujen kudelman. Metsä on leikkisän keveä ja samalla tumma, kostea ja syvään hengittävä. Metsä on myös eksyttävän monikerroksinen, mutta täynnänsä merkkejä, joita lukea ja joista ottaa suunta.
Mutta maisema vaihtuu. Luonnonpuisto päättyy. Päästäkseen seuraavalle suojelukaistaleelle, on kuljettava loputtoman metsätieverkoston läpi, joka suikertelee halki harvennushakkuiden. Maisema saa kiirehtimään. Vaelluksesta rinkan kanssa tulee suorittamista. On helppo ylläpitää vauhtia, mutta läsnäolo, vain oleminen häviää tehokkuuden tieltä. Ja sitten reitti jatkuu pitkin silmänkantamattomiin yltävää avohakkuuta. Suojaisten kuusten alla ja jopa jäisellä suolla oli seuraavalle askeleelle löydettävissä aina sija. Hakkuualueella polku on hävinnyt arvaamattomaan sohjoon. Maaperä ei kuljeta vettä puroina, vaan kerää sen altaiksi lumen alle näkymättömiin. Muutama vanha haapa kuivuu pystyyn keskellä hakkuuaapaa. Matka seuraavalle metsäsaarekkeelle tuntuu kestävän ikuisuuden.
Harvoin enää pääsee kulkemaan oikeaan metsään, eheään luontoon. Jopa kansallispuistojen polut ympäristöineen ovat kuluneet laajalti; metsäpohja on hävinnyt. Aurinkoisina vapaapäivinä reitit ruuhkautuvat. Pitkoksia kävellään jonossa, ja pysähtyminen nuotiopaikalle lähentelee kokemusta julkissa liikennevälineissä, kun istutaan kyllä ihan lähekkäin, mutta vältellään kontaktia.
Niin paljon on muuttunut jo pelkästään omana elinaikanani 45-vuoden aikana. Lapsena vietin paljon kesiä itäisessä Suomessa, metsämökissä. Pienten kylien välillä oli suuria ikimetsiä - vanhaa ja vielä vanhempaa metsää. Sitten vähitellen suot ojitettiin, jotta riukuisammat metsät saataisiin kuivemmiksi, kasvamaan rahakkaampaa puuta. Harvennushakattiin ja avohakattin. Lintulajit vähenivät, karhuista tuli häiriköitä, järvet muuttuivat mutaisiksi ja alkoivat vähitellen umpeutua, kyliä yhdistäneet polut katosivat kulkemattomuuteen ja metsättömyyteen. Metsien hakkuiden ja ojitusten myötä veden luonnollinen kierto rikkoontui. Lukemattomat lähteet pilaantuivat käyttökelvottomiksi, kuivuivat pois, hävisivät rikki revittyyn maaperään. Ne eivät enää koskaan palaa eheinä takaisin. Lopulta mökin pihan kaivokin alkoi kesäisin kuivumaan. Ensin satunnaisesti, lopulta joka kesä. Vesi sopi enää peseytymiseen, ei juotavaksi.
Metsän kaataminen vaikuttaa niin laajalle alueelle. Ei vain siihen kohtaan maata, jonka kanssa puut elävät ihmeellisessä symbioottisessa verkostossaan.
***
Kevätretkeni aukeaa uuteen aamuun joutsenten huutaessa lentoon lähtöä. Luonnon äänimaailma, näkökenttään aukeava rauha, tuoksut ja ilman puhtaus saavat aistit aukeamaan. Hermosto on asettunut levolliseen tilaan. Takaisin kulkiessani levähdän nuotiopaikalla vanhemman hakkuuaukon vierellä. Täällä kulkemieni vuosien aikana tyhjälle raiskiolle on noussut joitakin hentoisia taimia. Uusiutuminen on hidasta. Saavatko nuo uudet puut vielä muodostaa metsän? Kauanko menee aikaa, että luonto palautuu jälleen yhtä runsaan monimuotoiseksi? Suo on pakkasyön jälkeen ratisevassa riitteessä.
Mihin metsät menevät? Mihin tarvitaan niin loputtomasti puuta, puutavaraa? Tiedätkö, mikä kaikki sinun arjessasi tulee avohakatuista metsistä, puupelloilta? Oletko ottanut selvää? Haluaisitko, että tulevat sukupolvetkin saisivat tietää, millainen oikea metsä on? Ehkä sinun lapsesi? Haluaisitko kuulla vielä kymmenenkin vuoden kuluttua kevätlintujen kuoron, nähdä niiden saapuvan läpi taivaiden pesäpaikoilleen? Mihin menet metsä?
Lue lisää metsien käytöstä energiateollisuuden raaka-aineena:
Suojele ikimetsää:
Biodiversiteettikato:
